Retun elämää

Katson valkoista arkkua kyynelten lomassa. En voi kuvitella, että paras ystäväni makaa tuossa. ”Kulta meidän pitää mennä”, äiti sanoo. Lähdemme kävelemään ulos. Kävelen edempänä, jottei äiti huomaisi tuskaani. Pihalla katson ympärilleni ja musta alkaa tuntua, kuin en tuntisi ketään, kuin olisin hukassa. Lähden kävelemään autolle. Vastaani tulee pariskunta. He kävelevät ohitseni, mutta pysähtyvät melkein saman tien. He kääntyvät ympäri ja nainen huutaa:” Hei tyttö! Odota!” Käännyn ympäri, menen heidän luokseen ja kysyn:” Mitä?”  Mies alkaa puhumaan jotain kielellä jota en ymmärrä. Miehen puhuttua nainen sanoo:” Tulet näkemään jotain ihanaa joinakin hetkinä, mutta tämä ihana asia ei ole todellisuutta, joten se häipyy iäksi joskus, joten älä kiinny siihen liikaa.” Katson heitä ihmeissäni ja kysyn:” Mitä tapahtu?” Nainen vastaa:” Äskeinen oli viesti sinulle Jumalalta. Miehelläni on kielillä puhumisen armolahja, jonka hän on saanut Jumalalta ja minulla taas on armolahja, jolla pystyn selittämään kaiken, mitä hän sanoo.” Sanon:” Okei.” Pian he lähtevät ja mä lähden autolle.

Seuraavana päivänä menen leikkipuistoon, jossa meillä oli tapana istua keinussa ja olla vaan, ystäväni kanssa. Kyyneleet alkavat valumaan poskillani. Nostan pääni ja huomaan jotain. Tämä ei ole ihminen, vaan jokin, en tiedä mikä, kuin henki. Tämä jokin tulee lähemmäksi ja pian huomaan sen olevan Jonna. Hän tulee istumaan vieressäni olevaan keinuun, ottaa kiinni kädestäni ja hymyilee. Hetki on niin ihana, että voisin jäädä siihen loppuelämäkseni. Pian hän kuitenkin katoaa ja mä alan itkemään entistä enemmän. Pian lähden kotiin.

Seuraavana päivänä koulussa olen aivan yksin. Kukaan ei tunnu edes huomaavan, että Jonna on poissa. Nyt tuntuu vielä enemmän kuin olisin hukassa, eikä kukaan auta löytämään perille. Koulupäivän jälkeen olen lähdössä kävelemään kotiin, kunnes huomaan hänet taas. Hän tulee luokseni ja halaa mua. Alan itkeä ja sanon:” Mi…minä kaipaan sua ja tarvitsen sua.” Halauksen jälkeen hän taas katoaa. Juoksen äkkiä kotiin ja kotona hyppään sängylle ja jatkan itkemistä. Äiti tulee huoneeseeni ja sanoo:” Voi kulta. Kaikki kääntyy vielä hyväksi.” Yritän koota itseni ja onnistun sen verran, että saan läksyt tehtyä, mutta niiden jälkeen romahdan taas täysin.

Seuraavana päivänä olen yksin kotona. Makaan sängyssä. Tällä kertaa en itke, koska mulle ei oo voimia siihen enää. Yhtäkkiä ovikello soi. Pystyn juuri ja juuri menemään avaamaan. Oven takana on joku poika. ”Niin?”, kysyn. ”Kerään rahaa yhteisvastuu keräykseen”, poika sanoo. ”Selvä. Odota hetki”. sanon ja menen hakemaan rahaa. Pussissani on viisi euroa. Otan sen ja vien sen pojalle. ”Noin. Ole hyvä”, sanon. ”Kiitos. Onko kaikki muuten hyvin?”, hän kysyy. ”On”, vastaan. Poika lähtee ja mä meen takaisin sänkyyn. Vähän ajan päästä ovikello soi taas. Menen avaamaan ja oven takana seisoo sama poika. ”Jäikö jotain?”, kysyn. ”Huomaan, että sulla ei oo kaikki hyvin. Voinko auttaa jotenkin?”, hän kysyy. ”Et, ellet osaa herättää kuolleita”, vastaan. ”En osaa, mutta voin kuunnella, jos haluut puhua”, hän sanoo. ”Mi… minä en tiedä”, sanon. ”Voinko tulla sisään?”, hän kysyy. ”Hyvä on”, vastaan ja päästän hänet sisään. Menemme istumaan lattialle huoneeseeni. ”En tiedä mistä aloittaisin”, sanon. ”Aloita alusta”, poika sanoo. ”Voinko kysyä jotain?”, kysyn. ”Tottakai”, hän vastaa. ”Uskotko, että armolahjoja on olemassa ja uskotko henkien näkemiseen?”, kysyn. ”Uskon molempiin”, hän vastaa. ”No nyt voin kertoa sulle kaiken”, sanon ja alan kertoa hänelle päivien tapahtumia. Kerrottuani kaiken sanon:” Kaipaan häntä aivan liikaa.” Poika miettii hetken ja sanoo:” Sinulle on tapahtunut paljon, mutta hyvä asia on, että et ole jäänyt kiinni hänen henkeensä. Muista, että elämässä on myös paljon hyvää.”  Sanon:” Olisikin. Minulla ei ole enää ketään, jolle puhua.” Poika sanoo hymyillen:” Juurihan sä puhuit mulle. Mä voin tulla tänne vaik joka päivä, jos haluut puhua.” Sanon:” Niin. En tiedä. Täytyy kattoo.”

Viikon aikana puhumme paljon ja Valtterista on tulossa on tulossa hyvä kaverini ja ehkä enemmän. En tiedä vielä. Lauantaina katson elokuvaa, kunnes ovikello soi. Menen avaamaan ja huomaan oven takana olevan Valtterin. ”Moi. Mulla on tärkeetä asiaa. Voinko tulla sisään?”, hän kysyy. ”Tottakai”, vastaan ja päästän hänet sisään. Olen aloittamassa sanomaan jotain, kunnes Valtteri sanoo ensin:” Mä oon ihastunut suhun.” Kysyn:” Mitä?”  Hän sanoo hitaammin:” Mä oon ihatunut suhun.” Mietin, mitä sanoa ja alan miettimään tunteitani. Valtteri on ottanut Jonnan paikan sydämessäni. ”Mäkin oon ihastunut suhun, mutta se tunne on vaan jotenkin jännä”, sanon. ”Miten se on jännä?”, hän kysyy nauraen. ”En tiedä. Se on vielä vähän piilossa”, vastaan. ”No, miten sen voisi saada esiin?”, hän kysyy. ”En tiedä”, vastaan. Valtteri ottaa kiinni käsistäni ja katsomme hetken toisiamme silmiin. ”Se alkaa tulla pintaan”, sanon. ”Se oli tarkoituskin”, hän sanoo. ”Haluatko jäädä yöksi?”, kysyn. ”Jos se käy”, hän vastaa. ”Varmasti”, sanon. Valtteri jää yöksi. Seuraavana aamuna istumme sohvalla. Olen hänen kainalossaan hetken aikaa, kunnes hän nousee. Katson häntä ymmälläni. ”Käyn vessassa”, hän sanoo. Hän menee ja pian huomaan Jonnan kävelevän keittiöstä mua kohti. ”Stop siihen paikkaan”, sanon. Hän pysähtyy. ”Sun ei tarvii enää huolehtii musta. Valtteri huolehtii musta”, sanon. Hän hymyilee ja katoaa. Tunnen, että hän katosi loppuelämäkseni. Alan itkeä, en tiedä itkenkö ilosta via surusta. Pian Valtteri tulee takaisin ja huomaa mun itkevän ja huolestuu. ”Mikä on?”, hän kysyy ja ottaa mut syliin. ”Jonna kävi täällä”, vastaan. ”Voi ei”, hän sanoo. ”Ei mitään vakaa. Kaikki on hyvin”, sanon. ”Uskon sua”, hän sanoo. Hän ottaa kasvoni käsiinsä ja pyyhii kyyneleeni. ”Olet ihana”, hän sanoo. ”Säkin olet”, sanon. Uskon, että hän pitää musta huolen loppuelämäni. He molemmat ovat sydämessäni aina.