Retun elämää

Tyttö seisoo kalliolla ja katsoo alhaalla olevaa rautatietä. Hän on seissyt tällä kalliolla ennenkin, mutta nyt eritilanteessa, kuin ennen. Tällä kertaa hän pakenee itseään ja kaikkea sitä mitä on tehnyt. Hän täyttää keuhkonsa täyteen ilmaa ja huutaa niin kovaa, kuin pystyy. Huudettuaan hän kaatuu kyljelleen kalliolle ja tuntee kyyneleidensä alkamaan valumaan. Hän hakkaa kalliota nyrkillään, niin kauan, että hänen käsi vuotaa verta. Hän nousee istumaan ja katsoo veristä kättään. Hän ei tunne kipua ja omasta mielestään ansaitsee sen. Hän laittaa toisen kätensä verenvuoto kohdalle ja itkee kalliolla. Pian hän kuulee ääntä läheisestä metsästä. Hän ottaa reppunsa, nousee ylös ja juoksee pois kalliolta. Hetken juostuaan hän pysähtyy ja katsoo veristä kättään. Verta on valunut koko käsivarrelle. Hän käärii hihansa auki ja peittää verisen käden ja lähtee kävelemään eteenpäin. Pitkän aikaa käveltyään hän tulee tekniikka kaupan luo ja pysähtyy näyteikkunan luo. Hän katsoo televisiota, josta tulee Haloo Helsingin uusi musavideo Vapaus käteen jää. Kappale on niin kaunis. Kertsi on kaunein osa. Hänen päässään on vain nämä lauseet:” Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää. On ylämäki raskas askeltaa, mutta alamäkeen liian usein katoaa. Jos se ei tapa se todellakin hajottaa, en muistojen päälle kultakerrosta saa. Hymyilet tai itket kuinka vaan, ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan.” Hän kuuntelee kappaletta ja itkee. Kadulla ei ole paljon ihmisiä, joten hän päättää juosta kadun toiseen päähän. Hän lähtee juoksemaan, mutta pian kompastuu ja lyö päänsä lyhtypylvääseen. Hän makaa maassa, kuin kuollut. Hän kuulee ääniä ympärillään, mutta ei tunnista sanoja. Hän vajoaa pimeimpään pimeyteen.

Kolmen päivän päästä hän herää. Hän katsoo ympärilleen ja miettii, missä on. Sitten hän muistaa mitä tapahtui. Pian huoneeseen tulee hoitaja. ”Lia Siljamäki on herännyt”, hoitaja sanoo ja tulee hänen viereensä istumaan. ”Juu. Kuinka kauan olen ollut täällä?”, Lia kysyy. ”Kolme päivää”, hoitaja vastaa. ”Kolme päivää?”, Lia kysyy. ”Kyllä. Ilmeisesti löit pääsi siihen tolppaan aika pahasti”, hoitaja vastaa. ”Okei”, Lia sanoo. Hoitaja tarkistaa, että hänellä on kaikki hyvin ja lähtee sitten pois. Lia katsoo ikkunasta ulos. ”Hoitajat varmaan miettii, miks kukaan ei oo tullu kattoon mua”, Lia ajattelee. Hän on oikeassa, sillä hoitaja, joka juuri kävin hänen luonaan on huomannut tämän ja ottanut asioista selvää.

Seuraavana aamuna, kun Lia on syönyt aamupalan hoitaja sanoo hänelle:” Kuule Lia. Olen ottanut hieman selvää sinun tilanteestasi ja olen sitä mieltä, että sinun pitää mennä vieroitukseen.” Lia katsoo hoitajaa ja sanoo:” Tiedän, mitä olen tehnyt ja haluan muuttua. Inhoan itseäni.” Hoitaja katsoo häntä yllättyneesti ja sanoo:” Ihme on tapahtunut. Ensimmäistä kertaa, joku haluaa vapaaehtoisesti mennä sinne.” Lia naurahtaa ja sanoo:” Luulenpa, että minulla ei ole vaihtoehtoja.”

Parin päivän päästä Lia pääsee pois sairaalasta ja hoitaja on tilannut hänelle taksin, joka vie hänet hoitopaikkaan. Perillä hän menee sisään taloon ja kävelee suoraan tiskille. ”Amm. Hei olen Lia Siljamäki ja tulin tänne vieroitukseen”, Lia sanoo tiskin takana olevalle naiselle. ”Kyllä. Tervetuloa. Seuraa minua, niin näytän huoneesi”, nainen sanoo ja lähtee kävelemään. Lia seuraa häntä. Pian nainen pysähtyy, näyttää ovea ja sanoo:” Tässä on huoneesi.” Lia avaa oven ja katsoo ympärilleen. Huoneessa on sänky, pieni kirjoituspöytä ja vaatekaappi. Hän menee istumaan sängylleen, avaa reppunsa ja ottaa sieltä valokuva-albuminsa. Hän selailee kuvia ja pysähtyy kuvan kohdalle, jossa pitää sylissä vastasyntynyttä poikavauvaa. ”Daniel olisi nyt 4-vuotias”, hän ajattelee katsellessaan kuvaa. Seuraavaksi hänen mieleensä tulee muisto illasta, jolloin tappoi Danielin ja seuraava aamu, jolloin hänet heitettiin ulos kotoa. Hän tuli kotiin todella myöhään. Hän oli juovuksissa ja oli ottanut huumeita. Hän kuuli jonkun tulevan luokseen. Se oli hänen pikkuveljensä Daniel. Veli kyseli siskoltaan, missä tämä oli ollut. Loppujen lopuksi siskoa ärsytti niin paljon, että hän alkoi hakkaamaan veljeään. Seuraavana aamuna vanhemmat ryntäsivät hänen huoneeseen ja huusivat, että hänen oli lähdettävä, eikä hän saisi koskaan palata. Lia sulkee valokuva-albumin ja menee makaamaan kyljelleen sängylle. Hän inhoaa itseään, hän inhoaa kaikkea sitä mitä on tehnyt perheelleen ja kaikesta eniten hän inhoaa sitä maailmaa, missä on elänyt. Hän kaipaa vanhempiaan ja sitä hölmöä iloista pientä poikaa. Hän haluaa korjata kaiken, mutta ei pysty siihen. Hänen elämästään puuttuu se ihminen, joka olisi valmis antamaan hänelle anteeksi. Sellaista ihmistä ei vain ole. Hän alkaa itkemään ja lopulta itkee itsensä uneen.

Viikon aikana hän oppii talon tavoille. Hänellä on joka päivä kahden tunnin pituinen terapiaistunto. Hänestä alkaa tuntua, että hän pääsee eroon kaikista aineista, joita on viimeisen kahden vuoden aikana vetänyt. Kaikki nuoret on kutsuttu liikuntasaliin. ”Saisinko kaikkien huomion?”, paikan johtaja kysyy, kun kaikki ovat saapuneet. Kaikki hiljentyvät ja kuuntelevat häntä. ”Meille tulee maanantaina vieraaksi paikallisen seurakunnan pappi Jarmo Kauniainen. Toivon, että olette kilttejä hänelle”, johtaja sanoo ja lähtee pois. Nuoretkin lähtevät. Lia menee omaan huoneeseensa lukemaan kirjaa, jonka on lainannut.

Maanantaina kaikki nuoret istuvat liikuntasalissa odottaen pappia. Lia muistelee, koska on viimeksi nähnyt papin. ”Konfirmaatiopäivänä”, hän muistaa. Häntä ei paljon kiinnosta uskon asiat. Pappi astuu esiin ja alkaa puhumaan. Lia kuuntelee häntä keskittyneesti ja ihmettelee itsekin, kuinka keskittynyt on. ”Kiitos tästä ajasta. Puhuin hetken aikaa johtajan kanssa ja ehdotin hänelle, että halukkaat voisivat tulla jumalanpalvelukseen sunnuntaina. Hän suostui tähän, joten toivon, että näen monet teistä siellä”, Jarmo sanoo lopuksi ja lähtee pois. Lia menee huoneeseensa ja siellä makaamaan sängylleen. Hän miettii menisikö jumalanpalvelukseen vai ei. Hänellä on semmoinen tunne, että hänen on mentävä, joten hän menee.

Sunnuntaiaamuna Lia ja muutama muu nuori on matkalla jumalanpalvelukseen. Perillä he katsovat pientä puukirkkoa ja menevät sinne sisään. He istuvat penkeille keskiosaan. Lia katselee alttaritaulua, jossa on kuvattu Jeesus ristillä. Pian jumalanpalvelus alkaa. ”Jumala rakastaa meistä jokaista. Niin kuin raamatussa lukee hän on luonut meidät omaksi kuvakseen. Hän antoi rakkaan poikansa kuolla ristillä meidän syntiemme puolesta. Hän on rakastava isä, joka toivoo, että hänen lapsensa löytäisivät oikealle polulle”, nämä sanat jäävät Lian sydämeen. Pian tulee ehtoollisen aika ja Lia menee sinne, sillä hän on käynyt rippikoulun, ihme kyllä. Hän polvistuu alttarille. Kun pappi antaa hänelle leipää hän sanoo:” Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis sinunkin puolestasi annettu.” Nämä sanat koskettavat Lian sydäntä. Viinin kaadon aikana pappi sanoo:” Herramme Jeesuksen Kristuksen veri sinunkin puolestasi vuodatettu.” Lialla on työ estää kyyneleitänsä valumasta. Hän menee takaisin omalle paikalleen ja antaa kyyneleidensä tulla. Jumalanpalveluksen jälkeen he lähtevät takaisin hoitopaikkaan. Huoneessaan Lia istuu sängylleen, laittaa kädet ristiin ja aloittaa rukouksen:” Hei Jumala. Ammm. Tämä on hieman uutta minulle. En tiedä, mitä minun pitäisi sanoa. Toivon vain, että joku antaisi minulle anteeksi.” Hän alkaa itkemään. Hänelle tulee sellainen tunne, että hänen pitäisi soittaa äidille. Hän ottaa kännykkänsä repusta, etsii äitinsä numeron ja soittaa hänelle. Puhelu menee vastaajaan. Hän odottaa, että äänimerkki tulee ja sanoo sitten:” He… hei äiti. Kun kuulet tämän olen vieroituksessa. Usko tai älä. Haluan vain kertoa, että olen todella pahoillani kaikesta. Halusin kertoa myös sen, että tulin tänään uskoon. Sekin on aika ihmeellistä. Sano terveisiä iskälle. Heippa.” Hän nousee sängystä ja lähtee hakemaan kirjastohuoneesta itselleen raamattua.

Keskiviikkona vierailuaikoihin Lia istuu sängyllään lukien raamattua, kunnes hänen oveensa koputetaan. ”Lia sinulle on vieras”, hoitaja sanoo. Lia laittaa raamatun tyynyn alle, nousee sängyltään ja sanoo:” Okei.” Hän ei ymmärrä, kuka häntä tuli tapaamaan. Ovi aukeaa ja Lia on sekaisin ilosta ja järkytyksestä. ”Ä… äiti?”, hän kysyy sekavin tuntein. ”Hei”, äiti sanoo ja tulee halaamaan tytärtään. Lia halaa häntä takaisin ja alkaa itkemään. ”Kulta älä itke. Siihen ei ole syytä”, äiti sanoo lempeästi. ”Minä itken nykyään koko ajan. Se kuuluu arkeeni”, Lia sanoo nauraen. Halauksen jälkeen he istuvat sängylle. ”Vihdoinkin löysin sinut. Soitin kaikki paikat läpi ja olin jo luopua toivosta, kunnes löysin viimeisenä tämän paikan numeron”, äiti kertoo. Lia on iloinen, että äiti löysi hänet, mutta ymmällään, että tämä oli etsinyt häntä niin kauan. ”Minulla on ollut niin ikävä teitä”, hän sanoo. ”Meilläkin on ollut ikävä sinua”, äiti sanoo. ”Minä olen niin pahoillani kaikesta ja”, Lia aloittaa, mutta ei pysty sanomaan lausetta loppuun, kun alkaa itkemään. Äiti halaa häntä ja sanoo:” Minä tiedän sen.” Kumpikaan ei sano hetkeen mitään. ”Kun kuuntelin sinun viestin, en ollut uskoa korviani. Minun piti kuunnella se muutamaan kertaan, että uskoin, että todellakin olet vierotuksessa ja varsinkin sen, että olet tullut uskoon. Onko se totta?”, äiti kysyy. Lia ottaa raamatun tyynynsä alta ja sanoo:” On. Me oltiin jumalanpalveluksessa sunnuntaina ja tulin siellä uskoon. Siitä asti olen lukenut raamattua ja rukoillut. On hienoa tietää, että joku on antanut minulle anteeksi.” Äiti sanoo:” Olen niin iloinen. Ja siitä anteeksi annosta. Isäsi kuuli viestin ja hän sanoi, että ei ole valmis tapaamaan sinua vielä, mutta me molemmat olemme valmiita antamaan sinulle anteeksi.” Lia katsoo häntä yllättyneesti ja kysyy:” Oikeasti?” Äiti vastaa:” Kyllä. Minä uskon siihen, että parannut ja nyt sinulla on myös Jumala vierelläsi.” Lia halaa äitiään ja sanoo:” Olen niin iloinen.” Pian vierailuaika päätyy ja ennen kuin äiti lähtee hän sanoo:” Tulen käymään uudestaan, mutta luulenpa, että kun pääset pois täältä olet tervetullut kotiin.” Lialta alkaa valumaan onnen kyyneliä. Nyt hän ainakin haluaa parantua.

Ennen kesää Lia pääsee pois vieroituksesta. Hän pääsee asumaan takaisin vanhempiensa luo. Ensimmäinen uusi asia jonka hän tekee on, että hän menee seurakunnan nuorteniltaan. Häntä jännittää mennä sinne. Hän astuu sisälle ja menee eteiseen ottamaan ulkovaatteet pois. Sitten hän menee oleskelu tilaan. Kaikki nuoret moikkaavat hänelle ja pyytävät häntä sohvan ympärille. Häneltä kysellään kaikkea ja hän vastailee parhaansa mukaan. Hän tuntee olonsa hyväksi. Aivan kuin olisi tullut kotiin.